perjantai 4. syyskuuta 2015

Epäonnistumisia ruokarintamalla ja hyvää oloa kehonhuollosta

Säännölliseen ateriarytmiin ja terveellisiin välipaloihin panostamiseni ei ole onnistunut vielä erityisen hyvin. Ensimmäisinä päivinä muistin välipalat, mutta sitten jääkaapista ei taas tuntunutkaan löytyvän mitään töihin evääksi otettavaa. Moni omaan hyvinvointiinsa liittyvä seikka on helpompi sanoa kuin oikeasti toteuttaa. Yleensä muutos ei tapahdukaan hetkessä, joten turha kai tässä on vielä hanskoja naulaan heittää. 

Alkuviikko oli jälleen kovin kiireinen, ja melkein jo päätin olla lähtemättä torstai-illan IWELLO-treeneihin. Olin vienyt lapset hoitoon vasta kymmeneksi, sillä viime aikoina hoitopäivät ovat venyneet mielestäni hieman turhan pitkiksi. Varastin siis aamusta kaksi tuntia omaa työaikaani. Toisin sanoen priorisoin. Aamu oli hyvä, mutta vietyäni lapset hoitoon tavallista myöhemmin aloin kuroa rästitöiden listaa pienemmäksi vasta, kun aamupäivä oli jo pitkällä. Selätin tekstikasoja poikkeuksellisesti kotona, jossa aika kului vähän turhankin vilkkaasti. Tajusin ihan kohta, että oli lähdettävä kiiruusti opettamaan. Siinä ulkovaatteita päälle kiskoessani panin merkille, että olin syönyt viimeksi aamupalan, ja kiskaisin jääkaapista mukaan pari karjalanpiirakkaa, jotka söin matkalla töihin. Töistä tullessani oli kamala nälkä ja heikko olo. Onneksi edelliseltä päivältä oli jäänyt pastaa. Lämmitin sitä nopeasti koko perheelle, hotkaisin oman annokseni ja aloin touhuta lähtöä treeneihin. Onneksi lähdin, vaikka kiireessä, nälässä ja huonossa olossa olin jo melkein päättänyt jäädä sohvan nurkkaan. 

Tällä kertaa vuorossa oli joogaa, kehonhuoltoa ja venyttelyä. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni foam rolleria, rullaa, jolla lihaksia kirjaimellisesti rullaillaan rennommiksi. Rullailtuamme hetken tiettyä lihasryhmää teimme samalle lihakselle venytyksen. Kehoa tulee huollettua ihan liian harvoin ja huomasinkin, että viime aikojen juoksut ovat saaneet jalkojen lihakset melko kireiksi. Erityisen hyvää teki reiden sivuosan lihasten rullailu, sillä noita lihaksia on hankala venyttää muutoin. Luulen, että tuollainen rulla on hankittava kotiinkin. Ehkä sillä tulisi huollettua lihaksia iltaisin vaikkapa telkkarin ääressä!



Treenin jälkeen olo oli levollinen. Kiireisen päivän jälkeen rauhallinen kehonhuolto saattaa olla joskus hampaat irvessä -treeniä parempi vaihtoehto! Lenkillä ajatukset lentävät helposti suuntaan jos toiseenkin. Toki joskus on hyvä puida asioita lenkkeillessä, ja silloin saattaa saada myös mahtavia ideoita, mutta toisinaan olisi hyvä saada aivot narikkaan. Eilisen kehonhuollon aikana en oikeastaan ajatellut muuta kuin sitä, miten hyvältä (ja ihan vähän pahaltakin välillä) venytys ja rullaus lihaksessa tuntui. Ihana IWELLON Henna sai minutkin taas muistamaan, kuinka tärkeää kevytkin treeni välillä on!

Mutta se ruoka. Eilisen huono evästys päivällä kostautui illalla, kun nälkä ei tuntunut loppuvan, vaikka kuinka söi. Näin käy minulle vähän turhankin usein. Päivällä en ehdi tai muista syödä tarpeeksi, ja illan juoksen sohvan ja jääkaapin väliä. Onko siellä muita kohtalotovereita? :)

Alimmasta kuvasta muuten kuuluu kiitos Kertulle. Treenasimme IWELLO oy:n IWELLOkeskus Vitapoliksen tiloissa Kinkomaalla. Muistakaahan seurailla myös muiden IWELLOjengiläisten hyvinvointimatkaa. Tästä postauksesta voit käydä lukemassa, keitä muita projektissa on mukana!

Hyvää, rentouttavaa viikonloppua kaikille! :)

3 kommenttia:

  1. On se vaan hyvä tunne, kun saa itsensä liikkeelle ja tekee hyvän treenin. Täällä pitäisi kovasti tsempata, että saa kuntoa kohotettua. Itse olen useamman kuukauden sairastanut polvea ja ylempänä oli tulehdusta, joten painokin ehti nousta kesällä muutaman kilon, kun liikkumiset jäi. Tsemppiä sinne vain liikunnan iloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasto polvesi alkaisi pian olla paranemaan päin. Liikunnasta saa niin paljon virtaa!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...