sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Messubongauksia

Eilispäivä vierähti asuntomessutunnelmissa. Lämpöä riitti, mutta hyvä niin. Kyllä hellesää luo paremman messufiiliksen kuin vesisade. Ja mikäpä siinä lämpimänä kesäpäivänä kauniita koteja katsellessa, kun välissä voi piipahtaa pikaisesti vaikkapa lasillisella kuohuvaa!

Kaiken kaikkiaan messuista jäi hyvä fiilis. Tunnelma alueella oli mukava, ja kohteita oli moneen makuun pienistä sinkkuasunnoista suurperheen kotiin sekä järkevistä peruskodeista hulppeisiin luksustaloihin. Aivan kaikkia kohteita emme kiertäneet vaan olimme etukäteen Deko-lehden perusteella valinneet kohteet, jotka kiinnostivat eniten.

Mieleenpainuvimpia kohteita olivat kaikki Milla Alftanin suunnittelemat Maailmanpylvään kohteet, joista erityisesti Drama Queen aiheutti melkoista huokailua. Niin paljon ylellisyyttä ja naisellisuutta yhdessä asunnossa! Ja kuinka joku osaa suunnitella sisustuksen vieden pettämättömällä tyylitajulla samaa vahvaa linjaa läpi koko asunnon? Eikä asunnossa ollut yhtään valkoista seinää, vaan täydellisessä harmoniassa olevia naisellisen viehkeitä sävyjä aina parvekkeen kukkaistutuksia myöten. Huh, sanon minä.

Muut mieleen erityisesti jääneet kohteet olivat Matti Heikkisen talo, Villa Lumous, Skammin talo, Kannustalon lato sekä Talo Luck. Nämä kohteet olivat joko hyvällä tavalla erikoisia tai niissä oli muuten jotakin sykähdyttävää. En tiedä, olenko nyt sisutuksen ja arkkitehtuurin suhteen avarakatseisempi kuin ennen, vai mistä johtuu se, että tällä kertaa mikään messujen erikoisimmistaakaan taloista ei saanut aikaan yökötyksiä. Harva näistä taloista kuitenkaan oli sellainen, jossa itse haluaisin asua, mutta lähes kaikista kohteista löytyi joitain kivoja juttuja.

Kuvasin messuilla melko hillitysti, sillä väenpaljoudessa hyvien kuvien ottaminen ei oikein onnistunut. Muutamia nikkarointi-ideoita, kivoja lastenhuoneita, messujen suosikkikeittiöni ja muuta vastaavaa kuitenkin tallentui kameralle, ja niistä muutamia näette seuraavissa kuvissa.


Drama Queenin makuuhuone (ja itse drama queen linssiluteena peilissä.. ;) )
Puutarhanäyttelystä bongasin hauskat kuormalavoista tehdyt autot. En tiedä, mihin tällaiset meidän pihassamme istuttaisin, mutta hauskoja ne ovat!

Maailmanpylvään kohteessa Brand new oldies parvekkeella oli hauska säilytyspenkki. Tällaisen voisi nikkaroidalla omalle terassille!


Tänä vuonna kohteissa oli paljon pelkistettyjä valkoisia keittiöitä. Täytyy tunnustaa, että kokovalkoinen keittiö, jossa pahimmassa tapauksessa on vielä valkoiset seinät taustalla ei ole ollenkaan mieleeni. Villa Lumouksen keittiöstä kuitenkin lumouduin täysin! Siinä pelkistettyihin valkoisiin oviin on yhdistetty puuta ja mustaa. Lisäksi taustaseinä on kauniinsävyinen ja mustat valaisimet tuovat rouheutta. Ihana!




Messuilta sai paljon ideoita lastenhuoneisiin. Alla on muutama kuva suosikkilastenhuoneistani.  Ylimmässä kuvassa olevan Cube 170 -kohteen lastenhuoneen seinällä on Sari Pelhon liitutaululle piirtämä kuva, josta minulla on jemmassa juliste. Siitä kirjoittelen teille kuitenkin lisää tuonnempana. Sarin muitakin printtejä voi ihastella tässä messukohteessa!

Matti Heikkisen talon lastenhuoneissa oli suloiset tapetit!

Passiivikivitalo Perhe -kohteessa oli monta hauskaa lastenhuonetta, joiden kaikkien seiniä koristi kekseliäs seinämaalaus.
Skammin talo hurmasi erilaisuudellaan!
















Olipa vapauttavaa kierrellä messuilla niin, ettei tarvitse miettiä kierrellessä omaa rakennusprojektia, kuten Kuopion asuntomessuilla, joilla edellisen kerran olen käynyt. Nyt pystyin täysillä kiinnittämään huomiota pieniin yksityiskohtiin ja erilaisiin ratkaisuihin miettimättä jatkuvasti oman kodin laattavalintoja tai maalinsävyjä (tunnutettakoon, että taisin silti joitain maalisävyjä vilkuilla sillä silmällä..). Monta hauskaa ideaa jäi takataskuun, ja sisustusinspiraatio nostaa taas uhkaavasti päätään! ;) 
Joko sinä olet käynyt messuilla?

11 kommenttia:

  1. Kiva päästä fiilistelemään messukohteita näin, kun en itse ole sinne menossa. Ensimmäinen lastenhuone on tosi hieno, mutta toisesta sensijaan tuli vanhainkotifiilis :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä monesta mediasta saa nyt messufiilisyä, mutta tokihan se on eri asia olla itse paikanpäällä, sillä jokainen poimii kuitenkin messuilta ne omat suosikkinsa. Hih, vanhainkoti fiilis. Johtuuko se tuosta keinutuolissa vai mistä? :)

    VastaaPoista
  3. Mä olen ihan samaa mieltä valkoisista keittiöistä! Tykkäsin myös Skammin ja Heikkisen taloista. :)

    VastaaPoista
  4. Nuo puulavoista tehdyt autot on kyllä upeita! Niin kiva nähdä messukuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autot olivat kyllä hauskoja väriläiskiä! Voishan noista lavoista tehä pukkumökkejäkin..

      Poista
  5. Mukava kun kirjoitit aiheesta ja laitoit kuvia. Rempataan parhaillaan uudessa kodissa, joten olisi ollut kiva päästä itsekin paikan päälle.

    Tuo saarekkeen puutaso, mihin on saatu päätyyn istumapaikat on aika hauska idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo puutaso oli kiva tuossa keittiössä. Tuo lämpöä kivasti. Varmasti löytyisi messuilla paljon remppavinkkejä.

      Poista
  6. Itse en messuilla noita kuormalava-autoja nähnytkään: hauska idea. Tosin meidän pikkumies varmasti kiipeäisi tuollaisen katolle varsin nopeasti ;-) Olet pongannut samoja suosikkitiloja, joihin itsekin ihastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo autot olivat siellä puutarhanäyttelyn puolella, kierrätyspuutarhassa. Kaikkea sitä raksarojusta voikaan tehdä! :)

      Poista
  7. Kiitos näistä messutunnelmista. Kivoja kuvia!

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...